|
Suomen Kendoseurojen Keskusliitto ry. järjestää
kendoleirin
11.-13.2.2005. Kisakeskuksen Urheiluopistolla Pohjan(Fiskarsin)
kunnassa. Leirin pääopettajaksi saapuu Japanista Saburo
Iwatate 8.dan, hanshi. Mukana Shofukan dojoltaan 13 hengen
delegaatio, joista suurin osa on vähintään 7.daneja.
Sana Iwatate sensein Suomeen saapumisesta on kiirinyt ja olemme
jo saaneet kyselyjä osallistumismahdollisuuksista rajojemme
ulkopuolelta. Leiri on ensisijaisesti suunnattu Suomen kendoseurojen
keskusliitto ry:n jäsenille. Ennen kuin käymme mainostaan
leiriä muihin maihin tai lupaamaan osallistumismahdollisuutta,
haluaisimme tietää suomalaisten osallistumisinnon. Leiri
on suunnattu BOGULLISILLE. Niitä, jotka tässä vaiheessa
vielä empivät tai suunnittelevat tulevansa vain yhdeksi
päiväksi, ei lasketa mukaan.
Jos kaavailemamme leiriosallistujamäärä jää
ilmoitusten jälkeen vajaaksi, suuntaamme leirikutsun myös
rajojemme ulkopuolelle. Ilmoituksenne mukaan varaamme seurallenne
ainakin ko. osallistujapaikat.
LEIRIN HINTA ON 90 EUROA
Hinta sisältää perjantai-illasta sunnuntai iltapäivään
harjoitukset, majoituksen 2-8 hengen huoneissa, aamiaiset, lounaat,
illalliset ja lauantai illan saunan.
Tarkempaa tietoa delegaation jäsenistä ja leiriohjelmasta
tulee, kun yksityiskohdat selviävät. Seuraavassa Tengussa
kerrotaan Iwatate senseistä.
Tämä on leiri, johon ehdottomasti kannattaa osallistua.
Vastaavaa ei Suomessa ole aiemmin järjestetty!
Kysykää, jos kysyttävää ilmenee.
Suomen Kendoseurojen Keskusliitto ry:n hallituksen puolesta
Susanna Porevuo
mikkomes@saunalahti.fi puh. 040 5688 050
|