| [ Toiminta ][ Peruskurssit ][ Harjoitukset ][ Yhteystietoja ] |
|
|
|
PERUSKURSSIT Tampereen Kendoklubi järjestää kerran vuodessa peruskurssin, jonka käytyään kendokakokelas tuntee kendon perusteet ja kykenee jatkamaan harjoittelua muiden kendokoiden mukana. Kurssi päättyy 6. kyu -arvon vyökokeeseen, josta myös saa todistuksen. Kurssi alkaa elo- syyskuun vaihteessa ja kestää puolisen vuotta. Kurssi sopii kaikille ikään ja sukupuoleen katsomatta eikä vaadi etukäteen kovaa peruskuntoa tai erityisiä välinehankintoja. Ainoana vaatimuksena on normaali fyysinen terveys. Peruskurssin harjoittelu tapahtuu ilman kendon suojavarustuksia soveltuvia harjoittelumuotoja käyttäen. Pelkkä verryttelyasu tai vastaava ja oikea hikeä pelkäämätön asenne riittää. Harjoittelu tapahtuu paljain jaloin. Korut ja lävistykset on myös syytä oman turvallisuuden vuoksi hyvä jättää pois harjoittelun ajaksi. Kurssilla käydään läpi mm. jalkatyötä, kendon peruslyönnit ja joitakin perustekniikoita. Asiaan kuuluu myös budolajeihin oleellisesti kuuluva etiketti, salikäyttäytyminen rituaaleineen ja sanastoineen. Kurssien alkamisesta ilmoitetaan mm. Tamperelaisessa, Nääshallin ilmoitustauluilla sekä tietysti tällä sivustolla. KUSTANNUKSET Peruskurssin hinta on 120 euroa, joka sisältää shinain(bambumiekan), harjoitusmaksun sekä kendovakuutuksen kurssin ajaksi. LISÄTIEDUSTELUT
|
||
[ sivun alkuun ] |
||